Asfalttigolgata - Vesa Salmi

Humblecd27
Asfalttigolgata-levyn bonusbiisit ynnä muuta extraa

Tästä biisistä on tullut keikkahitti, aina tätä pyydetään ja aina tätä on kiva soittaa.

Mutta harvaa biisiä on ollut yhtä vaikea tehdä loppuun asti valmiiksi. Kävi näet niin että tein kertosäkeen jo varmaan kolme vuotta sitten ja tajusin heti että tämä on mm. sanoitusteknisesti parhaita säkeistöjä mitä olen tähän mennessä tehnyt ja siksi se on nostettava johonkin biisiin kertosäkeeksi. Mutta mihin biisiin? Ei ollut harmainta aavistusta millaiset A-osat (säkeistöt) siihen pitäisi kirjoittaa. Sitten aloin vain kirjoittaa tarinaa, ja sainkin ensimmäisen itseäni tyydyttävällä tavalla valmiiksi. Mutta tarinä (Puotinharjun eronnut nainen) oli säkeistön verran liian lyhyt. Tällaisena biisi makasi taas tietokoneen pöytälaatikossa aikansa kunnes ymmärsin että sitä pitää päästä esittämään eli se pitää tehdä valmiiksi vaikka väkisin.

En osannut enää jatkaa puotinharjulaisten tarinaa joten päätin kirjoittaa kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti jotain ihan muuta - hypätä asiasta toiseen niin sanotusti. Jonain iltana sitten väänsi väkisin keikkamatkatarinan "Itäkeskuksesta päin". Kävi niin kuin usein käy - biisin tarttuvin koukku (tai yksi niistä) tuli sinne loppupuolelle ilman mitään "jumalaista inspiraatiota", raa'an työnteon tuloksena ja sivutuotteena.

Jaa

Vastaa tähän

Tietoja

Vesa Salmi Vesa Salmi perusti tämän yhteisön täällä: Ning.

Merkki

Lataa...

© 2009   Luonut: Vesa Salmi Ning-sivustossa.   Luo oma sosiaalinen verkostosi

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot